Historiaa
Tiekunnan arkistossa on tallessa on mm. Vainionkujan tiehoitokunnan vanha tilikirja. Vainionkujan nimeä käytettiin ennen vanhaan Isokyläntiestä. Vainionkuja alkoi Pertteliin johtavalta maantieltä, joka nykyisin tunnetaan paremmin nimellä Vanha Perttelintie. Myöhemmin 1960-luvulla rakennetun Somerontien valmistuttua Vainionkuja alkoi Salo-Somero maantieltä.
Tilikirjan mukaan oli ensimmäisen tallessa olevan tilinpäätöksen mukaan vuonna 1966 kaikkiaan 43 osakasta. Osakkaisiin kuului myös neljä kauppa-autoa, jotka tuolloin liikennöivät Vainionkujalla. Kauppa-autot olivat Salon Seudun Osuuskaupan, Osuusliike Tähkän, Hiiden Talouskaupan sekä Lopenmaan kaupan autot. Samaisen tilikirjan mukaan tiekunnalla oli omaisuutta seuraavasti:
* Lumilinko, ostettu 1961 arvo 700 mk
* Tiehöylä, hankittu 1961 arvo 15 mk
* Lumiaura, ostettu 1958 arvo 36,50 mk
Tiehöylä oli Kalle Katajan tekemä.
Lisäksi oli lumiaitoja 102 kpl.
Vuoden 1966 menot olivat yhteensä 1.580,36 mk.
Tietoimitus n:o 29911
Eräät maanomistajat Uskelan kunnan Isokylän kylästä ovat pyytäneet yksityistielain mukaista tietoimitusta. Maanmittauskonttori on suostunut anomukseen ja määrännyt maanmittausinsinöörin suorittamaan pyydetyn tehtävän, määräys on annettu 13.6.1963.
Toimituksen ensimmäisessä kokouksessa 4.3.1964 hakijat uudistivat hakemuksensa ja enemmistö oli sitä mieltä, että tie olisi suunniteltava rakennettavaksi siten, että sille tultaisiin saamaan valtion apua.
Vuonna 1966 tietoimitukseen liittyen tiealuetta kartoitettiin ja suoritettiin monikulmiojonon sivunmittaukset ja kulmahavainnot. Lisäksi suoritettu arkistotutkimuksia maanmittauskonttorissa tilojen ja rajojen selvittämiseksi.
Seuraava kokous pidettiin 2.4.1970 Klaavun talossa. Kokouksessa esitettiin toimitusinsinöörin laatiman toimituskartan. Kartta oli laadittu uuden mittauksen pohjalta ja kartalle oli merkitty nyt maastossa oleva tie lähiympäristöineen. Asianosaiset toivat esille mm., että nykyisessä tiessä olevat pahimmat mutkat tulisi oikaista ja tiealue tulisi varata riittävän leveänä, jolloin lähtökohtana tulisi pitää 5 m ajorataa. Kokouksessa todettiin lisäksi, ettei tielle ole perustettu yksityistielain mukaista tiekuntaa.
Toimitusta jatkettiin 15.6.1970 kokouksella Peltolan tilalla. Toimitusinsinööri julkiluki nautintaselitelmän, mikä osoittaa tiealueena haltuun otettujen tilusten pinta-alat tiloittain ja tiluslajeittain. Kokouksessa esitettiin myös uudet toimituskartat, johon oli merkitty tieoikaisut ja tiealueen levennykset. Tiealueen leveydeksi oli varattu 12-14 metriä. Kenelläkään ei ollut huomauttamista tieleveydestä. Toimitusmiehet päättivät YTL:n 50. §:n säännökset huomioiden perustaa toimituksenalaiselle tielle tiekunnan. Tien nimeksi asianosaiset antoivat Isokylän yksityistie.
Tiekunnan perustamisesta pidettiin kokouksen yhteydessä erillinen oma kokouksensa. Pöytäkirjaan merkittiin, että tietoimituksen N:o 29911 toimitusmiehet ovat päättäneet perustaa ko. tielle tiekunnan. Hoitokunnan jäseniksi valittiin Aarno Laiho, Tuure Saari, Juhani Salonoja sekä varajäseniksi Lilja Kurppa ja Eila Vesanen. Siis virallisesti Isokylän yksityistie on perustettu 15.6.1970.
Toimitusta jatkettiin 25.2.1971. Kokouksessa keskusteltiin mm. tien asemasta ja leveydestä, osakasluettelosta sekä maapohjan korvauksista. Asiaa harkittuaan toimitusmiehet antoivat yksimielisen päätöksen. Sen mukaan Isokylän yksityistie aseman osoittaa toimituskartta leveyden ollessa kauttaaltaan 12 m. Tiekunnan on tärkeää saada käyttöönsä kysymykseen tulevat maa-alueet ja toisaalta toimenpide ei tuota huomattavaa haittaa kiinteistöille, joiden alueella tie on.
Koska kysymys oli jo olemassa olevasta tiestä, jolla tiekunnalla on tarkoitus suorittaa parannuksia, määräajan asettaminen tien rakentamiselle ei ollut tarpeen. Toimituksen yhteydessä varattujen oikaisualueiden ja levennysten haltuunotto suoritetaan tiekunnan päätösten mukaisesti.
Lisäksi päätöksessä luettiin ne henkilöt, joiden omistamat kiinteistöt saivat oikeuden tiehen. Päätöksessä määritettiin myös tieyksikköjen määrät ja perusteet. Myös muita tienkäyttöön liittyviä oikeuksia, velvollisuuksia ja kieltoja luettiin päätöksessä asianomaisille. Yhtenä kielloista mainittakoon tässä, että tiellä ei saa pitää veräjää eikä puomia, koska kieltoa on pidettävä liikenteellisesti tärkeänä eikä siitä aiheudu kohtuutonta haittaa kiinteistöille, joiden alueella tie sijaitsee.
Isokylän yksityistien tiekunnan tulee suorittaa korvaukseen oikeutettujen tilojen omistajille korvausmäärät tilusten haltuunottoa seuraavan kuukauden 1. päivään mennessä. Huomattakoon, että suuri osa maanomistajista lupautuivat luovuttaamaan maa-alueet tiealueeksi korvauksetta. Vain 11 osakasta 49 osakkaasta vaativat korvauksen maapohjasta.
Toimituksesta tehdyn valituksen johdosta Turun maanjako-oikeus on määrännyt toimituksen uuteen käsittelyyn. Toimitusta jouduttiin jatkamaan uudella kokouksella, joka pidettiin 4.9.1972. Maanjako-oikeuden päätös julkiluettiin ja sen mukaan on tielinjaa maastossa muutettu ja paalutettu maastoon. Koska tielinjan muutos oli kokonaispituus huomioiden varsin vähäinen, päätettiin tieyksiköt säilyttää ennallaan. Kartalla esitettiin uusi tielinja sekä pidettiin maastokatselmus.
Tietoimitus on merkitty maarekisteriin 5.3.1973. Näin saatiin päätökseen lähes kymmenen vuotta kestänyt varsin laaja ja monitahoinen tietoimitus.
Tietoimitus n:o 205700-6
Isokylän yksityistiekunta haki tietoimitusta, jossa mm. tulisi selvittää uudelleen tien sijainti välillä Revala-Kankare, joka oli määritelty tietoimituksessa n:o 29911/5.3.1973. Lisäksi tulisi selvittää, mikä olisi toimivin tiekuntarakenne, olisiko tiekunta esimerkiksi jaettava kahdeksi tiekunnaksi. Myös joukko muita asioita esitettiin tietoimituksessa ratkaistavaksi.
Tietoimitus aloitettiin kokouksella Isokylän koululla 8.3.1989. Kokouksessa paikalla ollut tiekunta uudisti toimitushakemuksen. Toimitusinsinööri selosti toimituksen lailliset edellytykset, yksityistielain ja asetuksen säännöksiä sekä suorittamiaan arkistotutkimuksia. Arkistoista löytyi mm. seuraavia tähän toimitukseen liittyviä asioita:
* Isokylän yksityistien tiekunta on perustettu yllä mainitussa tietoimituksessa, jossa tiealue on määrätty 12 metriä leveäksi ja käsitelty korvauskysymykset. Myöhemmin tiekuntaan on liitetty noin 400 m vanhaa paikallistietä.
* Hakemuksessa mainitut, ns. Karhunkarsinan kautta kulkevat tiekuntaan kuulumattomat tiet on isojaon järjestelyssä v. 1887 (ark. Uskela 12:29-) jätetty yhteisiksi 3-4 metrin levyisinä.
* Hanke Isokylän yksityistien paikallistieksi saamiseksi on rauennut edellytysten puuttuessa
* Väille Revala-Salaistentie on perustettu Viisastentien tiekunta tietoimituksessa v. 1988.
Keskustelujen jälkeen toimitusmiehet ajoivat autolla läpi kaikki keskusteluissa esiin tuodut tievaihtoehdot. Kokouksen päätösehdotuksessa toimitusmiehet ehdottivat tiekunnan yleisessä kokouksessa hyväksyttäväksi ehdotuksensa. Siinä ehdotetaan mm. seuraavaa:
* Salaistentien ja Raatalantien väliselle "läpikulkutielle" perustetaan oma tiekuntansa.
* Isokylän yksityistiehen liitetään Revalan ja Karhunkarsinan välinen tieosuus.
* Tieosuus Revala-Kankare lakkautetaan tiekunnan tienä.
Toimitusta jatkettiin Salon kaupungintalolla 15.8.1989. Keskustelun jälkeen toimitusmiehet antoivat seuraavan toimituksen laajuutta koskevan päätöksen:
* Isokylän yksityistien tiekunta jaetaan kahtia siten, että Isokylän yksityistie alkaa Somerontieltä kuten ennenkin ja päättyy Karhunkarsinaan.
* Uusi perustettava yksityistie alkaa Veitakkala-Koski -maantieltä ja päättyy Salaisten paikallistielle.
* Isokylän yksityistie lakkautetaan välillä Revala-Kankare.
Tiepäätöksessä Isokylän yksityistien osakkaat saavat 10 m leveän tieoikeuden Revalan ja Karhunkarsinan välillä ennestään olevaa tielinjaa pitkin. Päätökseen lisäksi kirjattiin em. muutosten vaikutukset osakkaiden tieoikeuksiin. Isokylän yksityistien tiekunnalle annettiin yhden vuoden määräaika tien kunnostamisesta ajokelpoiseksi Revalan ja Karhunkarsinan välillä. Myös tiealueen levenemisestä päätettiin maksaa tieoikeudenluovuttajille korvauksia.
Tietoimitus rekisteröitiin 20.10.1989 ja jakolain 175 §:n perusteella toimitus oli tullut lainvoimaiseksi.
Uusimmat uutiset
2025 vuosikokous on pidetty
Moi osakkaat ja tienkäyttäjät!
Isokylän yksityistien vuosikokous on pidetty 25.5.2025 Uiton Lue lisää...
- - - - -
2024 vuosikokous on pidetty
Moi tieosakkaat ja tienkäyttäjät!
Isokylän yksityistien vuosikokous pidettiin 21.4.2024 Uiton pirtillä Lue lisää...
- - - - -
Kutsut 2024 vuosikokoukseen jaettu
Hei,
Isokylän yksityistien tiekunnan vuosikokouskutsu on jaettu/jätetty postin kuljetettavaksi tänään 5.4.2024.
Kokous Lue lisää...
- - - - -
Lisää uutisia
Uusimmat dokumentit
Dokumentit ovat vain osakkaiden katsottavissa
- - - - -
LIITE 1 Osallistujalista 25.5.2025.pdf
- - - - -
Vuosikokous pöytäkirja 25.5.2025.pdf
- - - - -
LIITE 2 Kokouskutsu_asialista 2025.pdf
- - - - -
Lisää dokumentteja